Ajankohtaista

Lue tuoreimmat julkaisumme

Yrityslaina nopeasti

15.01.2021 15:11

Yrityslaina nopeasti
Kirjapainoalalla toimiva yhtiö on toiminut pitkään menestyksekkäästi. Yhtiö on ollut mm. Kauppalehden Menestyjät -listalla ja yritys on valittu kotikaupungissaan vuoden yritykseksi. Yhtiö on luonut uusia liiketoimintoja perinteisen painamisen rinnalle ja siten liikevaihto ja kannattavuus on pysynyt hyvänä haastavalla toimialalla.

Yrityksellä tuli mahdollisuus päästä tilaamaan ulkomailta kontti tuotetta, jota heidän ulkomainen alihankkija pystyi toimittamaan ja Suomessa tuotteesta on huutava pula. Tuote menisi siis kaupaksi Suomessa. Ongelmana oli se, että jotta tilaus voitaisiin tehdä, olisi osa tilauksesta maksettava heti. Yrityksellä tulisi olla 200 000 euroa seuraavana päivänä tai tilaus menisi ohi. Loppukauppahinta maksettaisiin myöhemmin. Samalla tämän tilauksen onnistuminen avaisi mahdollisuuden uudelle liiketoiminnalle ainakin siksi aikaa, kun Suomessa olisi riittämätön tarjonta tuotteelle.

Yritys oli yhteydessä Vaurauteen ja heti kärkeen kerrottiin, että nyt olisi tosi kova kiire. Yritys oli Vauraudelle tuttu siinä mielessä, että se oli toimittanut painotuotteita Vauraudelle, mutta se ei ollut Vaurauden laina-asiakas. Kaikkiaan lainasumma oli reilut 300 000 euroa, joka riittää koko toimituksen maksamiseen. Laina-ajaksi muodostui 5 kuukautta ja se mahdollistaisi, että yritys ehtisi tilaamaan ja toimittamaan useamman kontin yhdellä rahoituksella. Lainan vuosikorko oli 15 % ja lainalle tuli vakuudeksi yhtiön omistajan omavelkainen takaus. Tarjottu kokonaisuus oli niin houkutteleva sijoittajille, että laina täyttyi käytännössä heti.

Kun jälkeen päin prosessia tarkastelee, niin 29 tuntia yrityksen ensimmäisestä yhteydenotosta asiakas kuittasi, että rahat olivat hänen tilillään ja hän pystyi maksamaan tilauksen vaatiman summan. Tämä on osoitus siitä, että Vauraus on erittäin nopea ratkaisu.

Lainan Vaurauden puolelta järjesteli Lasse Kankaanpää.


Jaa verkostossasi



Jos tarvitset lainaa, jätä yhteystietosi!

Täytä lomake niin soitamme sinulle!

Yritys*
Nimi*

Puhelinnumero*
Sähköpostiosoite*

Lainasumma*
Laina-aika*

Kerro rahoitustarpeestasi*

Syötä suluissa oleva tarkistenumero (967)*